Historiaa

Innostunut Muuramen työväenopiston maalauspiiri perusti ja rekisteröi Muuramen Taideseuran ry:n vuonna 1984.

Maalauspiirissä opettanut taiteilija Martti Sievänen toimi alusta alkaen johtokunnassa ja parin vuosikymmenen ajan taideleirien opettajana. Muita opettajia ovat useina vuosina olleet taiteilijat Virpi Lehto, Tiina Osara ja Mika Törönen. Muita yksittäisiä opettajia on myös ollut. Jäsenmäärä on kasvanut silloisesta 17 henkilöstä yli sataan henkeen. Kaikki jäsenet eivät taiteile, mukana on myös muita kädentaitajia ja taiteesta kiinnostuneita. 

 Osallistujamäärältään suurimpia ovat olleet taide- ja teatterimatkat. Joista voit lukea lisää "Taidematkojen muistelua" osiosta.

Taideseuran toiminta on vilkasta, maalausleirejä järjestetään pari kertaa vuodessa. Useimmat maalaavat öljyväreillä. Muutamilla akvarellikursseilla on kokeiltu omia taitoja. Jotkut seuran jäsenistä tekevät varsin taidokkaita akvarelli, pastelli tai piirustustöitä. Jyväskylän taidemuseo Holviin olemme järjestäneet muutaman grafiikkakurssin sekä linopohjan leikkausta ja painantaa.

Lasin käsittelyä olemme käyneet oppimassa Kivääritehtaalla sekä Hilkka Jupin kursseilla. Olemme tehneet tiffanya, lasin sulattamista sekä Harrastetalo Franssilassa lasimosaiikkitöitä.

Muutkin materiaalit ovat tulleet tutuiksi, kuten rakukeramiikka, kuivaneulahuovutus, kankaanpainanta, paperimassatyöt, pajut, risut, kynttilät, betonityöt pienistä tuikkukynttiläalustoista raparperilehtilaattoihin, rasioiden ja tarjottimien pintakoristelut, joulukortteja yms.

Eräs 2014 kevään askartelu on ollut neljän Taideseuran Muistojen taulun rakentaminen. Tauluihin on kerätty valokuvin , tekstein ja esinein 30-vuoden aikaisia merkittäviä tapahtumia. Taulut oli esillä juhlanäyttelyssämme.

Taideseuran toimitilat ovat Harrastetalo Franssilassa, jossa järjestetään kokousten lisäksi kursseja. Perustettiin Maanantaipaja toiminta, joka toimii syksystä kesään klo15-19. Maanantaipajassa voi käydä maalaamassa ja askartelemassa tai muuten vain rupattelemassa. Erilaisia kursseja järjestetään pääsääntöisesti aina pari maanantaita peräkkäin.

Vuosinäyttelyn pitopaikaksi on vakiintunut Nuorisoseuran talo. Näyttelyn ajankohta on aina ollut Muurame-päivien ja Muuramen markkinoiden yhteydessä.

35-vuotis juhlanäyttelyssä 2019 oli mukana mm. öljyväritöitä, akvarelleja, piirustuksia , pastellitöitä, sekatekniikkatöitä, tekstiilitaidetta, rakukeramiikkaa, mosaiikkia, nukkeja, ja paljon muutakin katseltavaa. Tekstiilitaidetta oli esillä myös. Siellä on Irma Heiskasen esiliinoja, joista hän on kirjoittanut niiden syntyhistorian - muinaiset tarut ja myyttiset hahmot ja kuviot. Ulla Koivumäen upeat tekstiilit olivat kahvion puolella.

Alun pitäen Taideseuran tavoitteena on ollut aktivoida ihmisiä joko itse kokeilemaan erilaista tekemistä sekä käydä museoissa ja näyttelyissä ja teatterissa. Monta kertaa myös perhe ja ystävät tulevat mukaan ja näin saadaan lisää taiteen harrastajia ja kuluttajia.

On hyvä saada elämään sisältöä ja hyvää mieltä . Jokaisen pitäisi kokeilla rohkeasti joka vuosi jotain uutta. Nykyäänhän luovuus on suurta huutoa ja käden taitojen kautta sitä löytyy yllättävän paljon.

Kädentaidot kehittyvät tekemisen myötä ja tekeminen voi olla yllättävän antoisaa. Mielihyvä siitä, että saa jotain aikaiseksi palkitsee moninkertaisesti.

SIISPÄ KAIKKI TAITEILEMAAN!!!

Taidematkojen muistelua

Näillä reissuilla tutustutaan oppaan johdolla museoon/museoihin ja nautitaan teatteriesityksistä. Matkoja järjestetään pari kertaa vuodessa. Kohteet ovat sijainneet Etelä-Suomesta Ouluun välisellä alueella. Suosituimmat kohteet ovat olleet Tampere, Mikkeli, Lahi, Mänttä ja Valkeakoski. Ensimmäinen ulkomaan matka kohdistui silloiseen Leningradiin. 

Seuraavana oli vuorossa Eesti, josta muodostuikin antoisa kohde vuosien varrella. Pyysimme matkanjärjestäjää suunnittelemaan taidepainotteisen Tallinnan matkan. Seurauksena oli, että meitä vastassa oli jonkinlaisen komitea, joka kukitti jokaisen meistä. Meidät ohjattiin Viru-hotellin kongressisaliin ja esitettiin taidevideoita, kuunneltiin puheita ja juotiin päälle kahvit. Suurin osa ryhmästämme tutustui paikallisten taiteilijoiden ateljeihin, osa vietiin Kansainväliseen Kukkanäyttelyyn. Mennen tullen annettiin pieniä lahjoja - eestiläiset ovat aina olleet hyvin vieraanvaraisia. Tällä matkalla tuli tutuksi muutama taiteilija ja taiteenharrastaja ja kulttuurista vastaava henkilö, joiden avulla käynnistyivät seuraavat matkat. Anomuksia lukuisine leimoineen kulki lahden poikki. 

Seuraava matka oli 10 päivän mittainen ja kohteina olivat Tallinna, Pärnu ja Viljandi. Jokaisella paikkakunnalla asuimme paikallisten taiteenharrastajien kotona tai lomanviettopaikoissa. Osasimme opiskelun johdosta muutaman sanan eestinkieltäkin. Eestiläiset tarjosivat parastaan ja lahjoja vaihdettiin. Tutuksi tuli varmaan yli sata eestiläistä. Maalauspaikkoina olivat Tallinnan vanha kaupunki, Viljandin rauniot ja Pärnun rannat.

Vastavierailijoina on etupäässä tullut Tallinnalaisen Zairin taideryhmästä sekä yksittäisiä perheitä ja henkilöitä Pärnusta ja Viljandista. Neuvostoliiton tavan mukaan Taideseura vastasi kaikista kustannuksista satamasta satamaan, lisäksi piti antaa myös päivärahaa jokaiselle. 

Ensimmäiseen eestiläisten vierailuun lähti joukko taideseuralaisia bussilla hakemaan eestiläiset vieraan Helsingin satamasta. Monelle eestiläiselle matka oli ensimmäinen, minkä he tekivät ulkomaille. Hakumatkalla Muurameen tutustuimme Ateneumiin, Retrettiin ja Mikkelin taidemuseoon. Kaikille bussissa olijoille annettiin valkoinen Suomi-hattu. Joukko oli hauskan näköinen. Perillä vieraat jaettiin pareittain eri perheisiin, jotka huolehtivat majoituksesta ja kuljetuksesta muutaman päivän ajan.

Eestiläiset toivat mukanaan tauluja, joista tehtiin näyttely Saunakylän palviljonkiin. Taulut myytiin heidän vierailunsa aikana, joten he saivat lisää rahaa ostoksia varten. Maalausleirejä järjestettiin Riihivuoren laelle, Muuramen joen varrelle ja Kukkaniemeen.

Eestin itsenäistymisen jälkeen yhteistyö oli paljon helpompaa. Muuramelaiset olivat useilla Eestin merenranta-maalausleireille. 

Taideseuralla oli myös taidenäyttely Tallinnan vanhan kaupungin museolla. Taulut pakattiin konttiin ja kuljetettiin paikanpäälle. Näyttely oli kuukauden esillä. Paikalliset henkilöt hoitivat näyttelyn valvonnan. Järjestimme yhdessä eestiläisten kanssa myös matkan Saarenmaalle ja tutustuimme siellä lähiseutuihin. Muuramen Taideseura vieraili Zairin taideryhmän 30-vuotisnäyttelyssä 2013, samalla kävimme eestiläisten kanssa taidemuseo Kumussa sekä Karnaluksissa. 

Muuramen Norjalaisen ystävyyskunnassa Vinjessä Seljordissa pidettiin Pohjoismainen harrastetaiteilijoiden näyttely. Ryhmä taideseuralaisia kuljetti taulut näyttelypaikalle ja toimi myös oman osastomme valvojina. Muuramelainen Saimi Kantola voitti näyttelyn parhaan työn palkinnon.